What is your favorite journey?
"Looking out the window."

-Edward Gorey Vanity Fairin haastattelussa lokakuussa 1997

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Viesti jumalilta?

Meidän pitäisi olla maanantaina lentokoneessa matkalla Islantiin, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että matka jää haaveeksi. Tulivuori puskee tuhkaa ilmoille siihen malliin, että siellä päin lentely ei kauheasti houkuttele vaikka kone pääsisikin lähtemään.

Vaikka miten se voisi päästä: koko Suomi on tällä hetkellä tuhkapilven alla ja Euroopan suurimmat lentokentät Pariisia ja Frankfurtia myöten on suljettu. Islannissa voi olla aika pölyiset oltavat, vaikka tuuli käykin pohjoisesta. Toisaalta, eihän Blue Lagooniakaan ole suljettu. Päinvastoin, laguunilla on tarjota tänä viikonloppuna tulivuori-erikoistarjous "for those who are so lucky to be trapped in Iceland." Ollapa niin onnekas.

Viimeksi kun lensin Islantiin, kone yritti turhaan laskeutua Reykjavikiin hurjan myrskyn takia. Turbulenssi oli melkoista ja pientä paniikinpoikastakin koneessa syntyi. Lentoemännät väläyttelivät mahdollisuutta Norjan Bergeniin laskeutumisesta, mutta loppujen lopuksi kone tömähti maahan Islannin itärannikolla.

Siellä sitten odoteltiin myrskyn laantumista ja syötiin Icelandairin piikkiin kaikki sämpylät ja voileivät, joita piskuisen kentän kahvilan emännät meille pienistä varastoistaan taikoivat. Monen tunnin odottelun jälkeen lähdettiin uhmaamaan viimaa ja päästiin kuin päästiinkin Reykjavikiin, 12 tuntia myöhässä.

Minulla ei siis ole onnea matkassa näiden Islantiin suuntautuvien lentojen kanssa, mutta hinku maahan on kova. Olin pienestä pitäen haaveillut Islannista, ja kun sitten päälle kolmikymppisenä sinne pääsin, kokemus ylitti kuvitelmani. Se on melko harvinaista matkustettaessa paikkaan, johon kohdistuu paljon odotuksia.

Kirjoitan tätä junassa, joka on noin tunnin aikataulusta myöhässä. VR:n kyydissä Kymenlaaksosta pääsee harvoin Helsinkiin aikataulussa. Ehkä tämä matkustamisen hankaluus johtaa lopulta siihen, että ihmiset pysyvät suosiolla kotona ja jättävät myöhästymisistä, myttyyn menneistä vaihtoyhteyksistä ja korvauslomakkeiden täyttämisestä stressaamisen niille liikematkustajille, jotka bisnes pakottaa reissaamaan.

Jos ja kun tämä hartaasti odotettu Islannin matka nyt peruuntuu, lainaan kirjastosta Indridasonin ja Sigurdardottirin dekkareita ja nojatuolimatkailen sydämeni kyllyydestä Islannin laavakentillä. Tai luen Kierrätyskeskuksesta matkalukemiseksi ostamani Halldór Laxnessin Salka Valkan, joka ei vie ainoastaan islantilaiseen kalastajakylään vaan myös ajassa taaksepäin. Tietysti voin lievittää Islannin ikävääni myös katselemalla Sigur Rósin Heima-konserttitaltiointia dvd:ltä.

Ehkä skandinaaviset jumalat (Odin, Thor & co.) ovat huolissaan liiallisen lentomatkailun aiheuttamista päästöistä ja yrittävät sanoa raivoavan tulivuorensa suulla/kraaterilla: kannattaa pysyä kotona.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Yömusiikkia

Vuosien varrella moni kaunis kappale on kantautunut korviini auki unohtuneen television kautta. TV1:n yöllisen Uutisikkunan taustalla kuuluvassa Yöradio-ohjelmassa soitetaan usein mollivoittoisia slovareita soittolistojen ulkopuolelta. Viimeisin tällainen löytöni oli ruotsalaisen Sophie Zelmanin pysäyttävän kaunis Song of the Night-kappale, joka sai parantumattoman yökyöpelin keskeyttämään senhetkiset puuhansa ja vääntämään volyymia kovemmalle.

Yöllinen elämykseni johdatteli minut Zelmanin uusimman I'm the Rain-levyn (2010) pariin. Song of the Night on melankolisen levyn viimeinen kappale. Levyn aloittaa niin ikään kaunis If I Could, jonka yksinkertainen pianostemma viettelee kuulijan. Tästä edetään kohti loppuhuipennusta toinen toistaan yksinkertaisemmilla balladeilla, joissa duetoivat Zelmanin tyttömäinen ääni ja Bo Kaspers Orkesterissa vuoteen 1996 soittaneen Lars Halapin kitara.

I'm the Rain on Zelmanin (s.1972) ja kitaristi-tuottaja Halapin kahdeksas yhteinen levy. Spotify vertaa Zelmania mm. Anna Ternheimiin, norjalaiseen Ane Bruniin sekä georgialais-brittiläiseen Katie Meluaan. Minulle tulee mieleen myös israelilais-ranskalainen Keren Ann, erityisesti hänen englanninkielinen levynsä Not Going Anywhere (2003).

I'm the Rain on sateisen surumielinen levy, jonka satunnaiset country-vaikutteet keventävät alakuloista tunnelmaa. Zelmani ääntää englantia paikoin kovin ruotsalaisella aksentilla, mutta jos sen ei anna häiritä, I'm the Rain on täydellistä yömusiikkia.