Kävin pitkästä aikaa entisellä työpaikallani Amos Andersonin taidemuseossa. Sinne minut houkutteli mukavasti julkisuutta saanut Stiina Saariston Ein kleines Monster -näyttely. Kaltaiselleni hitaudesta haaveilevalle mutta kärsimättömyyden kanssa kilvoittelevalle ihmiselle näyttely oli ällistyttävä kokemus. Saariston työskentelytapa edellyttää nimittäin poikkeuksellista pitkäjänteisyyttä ja uskoa omaan tekemiseen.Stiina Saariston (s. 1976) työt ovat valtavankokoisia lyijykynä- ja värikynäpiirustuksia. Aiheena on lähes poikkeuksetta Saaristoa itseään etäisesti muistuttava nainen, jolla on keski-ikäisen naisen tanakka vartalo ja huokoinen iho, mutta lapsen ilmeet, vaatetus ja rekvisiitta. Saaristo kuvaa naisen ja ihmisen elämän kauhuja ja kipupisteitä tarkkanäköisesti, estottomasti itsestään ammentaen. Psyykessä on alueita, jotka eivät tunne tai tottele ikää, ja tämän monikerroksisuuden Saaristo tavoittaa hienosti.
Saariston tarkkuus on psykologista, yhteiskunnallista ja teknistä. Työt ovat yksityiskohdista raskaina ja niiden lähempi tarkastelu paljastaa ihailtavan suuritöisyyden. Jossakin haastattelussa Saaristo kertoi piirtävänsä yhtä isoa teosta vuoden. Samassa jutussa hän mainitsi joskus miettineensä, olivatko valmiit työt nähdyn vaivan arvoisia, mutta totesi epävarmuuden karisseen iän myötä. Hyvä niin, sillä kyllä ne ovat.
Saariston groteskit hirviönaiset ovat näytteillä Amoksella 8. maaliskuuta asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti