Hauskasti ja omakohtaisesti Lähi-idästä

Huomaan lukeneeni viime aikoina paljon omaelämäkerrallisia sarjakuvia ja sarjakuvan muotoon puettuja matkakertomuksia. Samalla linjalla jatketaan.

Aino Sutisen (s. 1983) Taksi Kurdistaniin (Asema 2009) on mielenkiintoinen ja mukaansatempaiseva sarjakuvakirjanen Sutisen Lähi-idän reissusta syyskesällä 2008. Sutinen lähti pelottomasti matkaan yksin ja uskaltautui niin Syyriaan, Iraniin kuin Pohjois-Irakiinkin.

Sarjakuvapiirtäjän idän valloitus alkoi Istanbulista, josta matka jatkui Turkin keskiosiin. Tarkoitus oli jatkaa sieltä Georgiaan, mutta Etelä-Ossetian taistelujen vuoksi matkasuunnitelmaan tuli muutos, ja Sutinen suuntasikin Syyrian kautta Iraniin.

Sutinen kuvaa hauskasti rajaviranomaisten tiukkaakin tiukemman ja leväperäisen välimaastossa häilyvää toimintaa, joka saa usein absurdeja piirteitä. Kuvallisiin muistiinpanoihin pääsevät myös muut matkaajat, joiden kirjo ulottuu australialaisista junteista toisiin yksin matkustaviin naisiin sekä extreme-reppumatkailijoihin, jotka ovat liikkeellä liftaten tai pyöräillen.

Syyriassa Sutinen taltioi sarjakuvamuistiinpanoihinsa hammam-kylpylässä näkemäänsä napatanssia ja koristeltuja autoja, mutta myös televisio-ohjelmien pikakelattuja suutelukohtauksia ja internet-sensuuria. Damaskoksen basaarista hän löytää itselleen riittävän peittävän vaatekerran seuraavaa määränpäätään varten.

Iranissa Sutinen kiinnittää huomiota persialaiseen naiskauneuteen, joka ei ole lainkaan niin verhottua kuin ulkomailla kuvitellaan. Yllätyksenä tulee myös liberaalin Pohjois-Teheranin asukkaiden vapaamielisyys ja paastoa edellyttävän ramadanin aikaiset salasyöttölät.

Lähes kaikki Sutisen tapaamat teheranilaiset vastustavat maansa hallintoa. Persepoliksessa tapaamaltaan kaupunkisuunnittelun opiskelijalta hän kuulee, että islamilainen hallitus vähentää farsin kielen opetusta kouluissa, koska arabia on Koraanin kieli. Hallinto ei muutenkaan arvosta Persian vanhaa kulttuuria, ja esimerkiksi Persian alkuperäinen uskonto, zarathustralaisuus, on pannassa.

Missä ikinä Sutinen liikkuukin, hänen perässään roikkuu ihailijoita. Välillä tilanteet muuttuvat pelottaviksi, mutta enimmäkseen yksin liikkuva nainen voi ilmeisesti tuntea olonsa kohtalaisen turvalliseksi Lähi-idässä. Myös apu on lähellä: ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä osuu Sutisenkin tielle tuon tuosta.

Iranista matka jatkuu Azerbaidzaniin ja taas Turkkiin, josta Sutinen ottaa taksin Pohjois-Irakin kurdialueelle. Siellä yksinäinen naismatkustaja tuntee ensimmäisen kerran pelkoa; sotatoimien läheisyys vie yöunet, eikä kaupungilla uskalla liikkua pimeän tultua. Sähkökatkokset ovat yleisiä ja ulkosalla tuntuu liikuskelevan pelkkiä miehiä. Pari päivää Kurdistanissa riittää, ja Sutinen ottaa taksin takaisin Turkin puolelle.

Paluumatkallaan takaisin Istanbuliin Sutinen kokee herttaisen lomaromanssin turkkilaisen vaatekauppiaan kanssa. Kaiken koetun jälkeen Istanbul tuntuu modernilta ja länsimaiselta suurkaupungilta. Albumi loppuu hieman töksähtäen väsyneen reppumatkaajan kotiinpaluuseen.

Sosiologiaa ja kehitysmaatutkimusta opiskellut Sutinen on tehnyt taustatyönsä hyvin ja suhtautuu enimmäkseen ennakkoluulottomasti kohtaamiinsa ilmiöihin. Pientä väärintulkintaa ilmenee kohtauksessa, jossa mattokauppias kieltäytyy kättelemästä Sutista. Hupaisia ovat hetket, jolloin Sutinen huomaa puolustavansa jonkin maan tai kulttuurin käytäntöjä länsimaita ihaileville paikallisille.

Aluksi Sutisen rohkeutta ihmettelee, mutta lukemisen myötä käy ilmeiseksi, ettei länsimaisen naisen ole lainkaan mahdotonta matkustaa omin päin Lähi-idässä. Taksi Kurdistaniin onkin paitsi informatiivinen ja lempeän humoristinen, myös emansipoiva ja rohkaiseva.


Lisää kantaaottavia citykanisarjiksia Sutisen Taksi Absurdistaniin -blogissa.