Sisustuslehtien lumo

Jos pahe määritellään joksikin sellaiseksi, johon ihminen törsää rahojaan silloinkin kun siihen ei olisi varaa, sisustuslehdet ovat kiistaton paheeni. En pysty vastustamaan niitä. Parhaat yksilöt tuottavat suunnatonta esteettistä mielihyvää, ruokkivat pesänrakennusviettiäni ja vahvistavat -ehkä valheellisestikin- elämänhallinnan tunnettani. Niissä on jotain turvallista, rauhoittavaa ja lupaavaa.

Lehdet kietoivat minut pauloihinsa jo lapsena: muistan vieläkin kummitätini Amerikasta tuomat sisustuslehdet ja niiden 70-lukulaiset olohuoneet. Nykyään on keittiö-, kylpyhuone- ja makuuhuone-ekstroja, mutta silloin panostettiin oleskelutiloihin. Ihmisiä kuvissa ei juuri näkynyt, paitsi lehtien lukuisissa tupakkamainoksissa, joissa hohtavan valkoisin hampain hymyilevät naiset uhkuivat terveyttä ja elinvoimaa. (En ikinä tajunnut niitä mainoksia; miksei niissä ollut kohtalokkaita femme fatale -tyyppejä holkki punattujen huulien välissä? Miten ne pikeepaitaiset tenniksenpelaajanaiset muka edistivät tupakanhimoa?)

Yksi ensimmäisistä omilla rahoillani ostamistani kirjoista oli Lorrie Mackin Pienten tilojen sisustaminen (1988), jonka kuvat osaan ulkoa. Sittemmin olen siirtynyt kirjoista lehtiin: todella hyviä, arvonsa säilyttäviä sisustuskirjoja on harvassa, mutta sisustuslehdet ovat muuttuneet vuosi vuodelta paremmiksi.

Onnistuneen lehtiyksilön ostamista voi pitää investointina, sillä sisustuslehdet kestävät muotilehtiä paremmin aikaa ja niihin voi palata uudestaan vuosienkin päästä. Parhaat lehdet ovat kuin arvokoruja: niitä säilytetään piilossa katseilta, mutta silloin tällöin ne otetaan esille ihailtaviksi tai käytettäviksi. Ne eivät vanhene, sillä ne ovat samanaikaisesti ajattomia ja kulttuurihistoriallisesti kiinnostavia. Lehdet eivät tietenkään säilytä rahallista arvoaan korujen tapaan, mutta eihän mieluisia korujakaan myydä muutoin kuin pakon edessä.

Olen tilannut monia sisustuslehtiä kotiin, mutta nykyään ostan mieluiten irtonumeroita. Harvan lehden koko vuosikerta on omistamisen arvoinen. Irtonumeron ostaja voi valita parhaat päältä ja jättää heikommat yksilöt kauppaan. Näin saa kerättyä itselleen kirjaston, jossa on pelkästään helmiä. Tilaajana postiluukusta putoaa myös vaatimattomampia numeroita, jotka on kierrätettävä eteenpäin. Jos ostaa vain itseään puhuttelevia irtonumeroita, niistä ei halua luopua lainkaan.

Irtonumeron ostamiseen liittyy myös se ihana tunne, kun antaa houkutukselle periksi ja saa jotain himoitsemaansa. Kaupan lehtihylly tekee minulle saman kuin karkkihylly lapsille. Lehtien ostaminen yksitellen on yksinkertaisesti palkitsevampaa kuin niiden tilaaminen. Ja loppujen lopuksi kyse on kuitenkin suhteellisen halvasta huvista.

Vaikka lehdet ovat pullollaan ihania tavaroita, en yleensä koe houkutusta ostaa esineitä omaksi. Kotini on jo täynnä tavaraa ja hyvä sellaisenaan. Minulle riittää, että saan katsella kuvia. Tarpeessa ja sen tyydyttymisessä on jotain samaa kuin kaunokirjallisuuden lukemisessa: kirjojen kautta saa kokeilla muiden elämää, kokea toisen ajan ja paikan, mutta pitää silti oman elämänsä ja olla tyytyväinen siihen. Myös sisustuslehtien avulla voi laajentaa haaveidensa kehää ja vaellella huoneissa, jotka uhmaavat tosielämän ahtautta. Vaelluksen jälkeen tuota ahtautta katsoo uusin silmin ja toteaa, että se näyttää kotoisalta, omalta.

Suosikit:

Elle Interiör. Ruotsin ja ehkä koko maailman paras sisustuslehti. Syötävän ihania kuvia, paljon herkkuja maksimalisteille ja 50-lukuun mieltyneille. Runsas, värikäs ja nuorekas. Aina onnistunut kansi. Kallis: irtonumero kahdeksan euroa, eikä juuri halvempi tilattuna.

Sköna hem. Kannet eivät Elle Interiörin tasoa, mutta sisältö niin ikään runsas ja houkutteleva. Monipuolinen. Ehkä hivenen konservatiivisempi ja keski-ikäisempi kuin Elle Interiör. Irtonumeron hinta kohdallaan: 6,40 €.

Deko. Ehdoton suosikkini kotimaisista lehdistä. Paljon pieniä kerrostaloasuntoja, retroa ja pienen budjetin ideoita. Nuorekas ja kaupunkilainen, sinkkujen ja nuorten perheiden asumiseen erikoistunut.


Näitäkin luen:

Elle Decoration. Tyylikäs ja persoonallinen brittilehti. Ei yhtä maanläheinen kuin ruotsalainen vastineensa. Isolla rahalla tehtyjä sisustuksia ja taiteilijoiden erikoisia koteja. Tietty saavuttamattomuus etäännyttää. Lehdestä puuttuu lämpöä. Kannet useimmiten upeat. Ei kovin kallis tilattuna, n. 5 €/numero.

Living etc. Värikäs, nuorekas ja kaupunkilainen brittilehti. Vähän liikaa sillisalaattia, ei yhtä näyttävä visuaalisesti kuin Ellet.

Bo Bedre. Pohjoismaisten sisustuslehtien klassikko. Tanskalaislehteä sai jonkin aikaa Akateemisesta kirjakaupasta, mutta ilmeisesti kysyntä ei riittänyt, sillä viime vuosina sitä ei ole hyllyssä näkynyt. Ruotsalaislehtien veroinen, tosin tylsemmillä kansilla varustettu ja ehkä hitusen enemmän kallellaan valkoiseen minimalismiin.

Koti ja keittiö. Mitäänsanomattomat ja valjut kannet kätkevät sisälleen makupaloja. Monipuolinen mutta epätasainen. Taitto sekava ja visuaalinen ilme kirjava: lehti on ahdettu liian täyteen ja fontteja on joka lähtöön. Kodikkain kotimainen.

Hus & Hem. Yleensä värikäs ja houkutteleva kansi. Selvästi lapsiperheille suunnattu. Mukana myös maaseutuasumista, paljon tuunausjuttuja. Kotimainen vastine Talo & Koti ei yllä samalle tasolle.

Glorian koti. Lehti oli pitkään epäkiinnostava: yläluokkaisuutta ihannoiva mutta usein hengetön, jopa tyylitön. Tuntui siltä, että kohderyhmänä olivat keski-ikäiset rouvat, joilla on rahaa mutta ei liiemmin makua. Liikaa tahatonta kitchiä ja nousukasmaista luksusta. Viime aikoina lehti on petrannut ja ottanut askeleen kodikkaampaan suuntaan. Tuorein numero (3/2010) on suorastaan upea.

Avotakka. Mainstream-lehti yllättää välillä raikkaudellaan, mutta on kaiken kaikkiaan liian konservatiivinen makuuni. Ripaus boheemisuutta tekisi hyvää yli nelikymppiselle lehdelle.


En tykkää:

Divaani. Odotukset olivat korkealla, kun Suomen parhaan 30+ naistenlehden eli Olivian perhe laajeni sisustuslehdellä. Mutta Divaani on aivan liian suureellinen minun makuuni. Siinä panostetaan suuriin ja näyttäviin tiloihin, erikoiseen arkkitehtuuriin ja luksukseen. Pientä ja kodikasta on turha hakea lehden sivuilta, samoin retroa. Kannet eivät houkuttele, ja lehden nimi on jotenkin nolo. Plussaa ainoastaan ulkoilmakuvista ja maisemista, joita lehdessä on tavanomaista runsaammin.

Plaza koti. Inhokkini. Näyttää tuotekatalogilta tai asuntomessujen mainokselta. Hengetön, kliininen ja tylsä. Kaikki on uutta ja kiiltävää.