Minulla on fetissinomainen suhtautuminen kirjaan esineenä. Koolla on väliä, kirjasintyypillä myös, ja nidottu on yleensä mieluisampi kuin sidottu - mutta tärkein on kansi. Kun kirja on kesken, houkuttelevan näköiset kannet ehtivät tuottaa iloa lukijalle monen otteeseen: kun kirja makaa mahallaan sohvalla tai lattialla, kun sen poimii laukustaan raitiovaunussa tai junassa, kun se odottaa yöpöydällä kirjanmerkki välissään, syötävän ihanana kuin karamelli. Edellyttäen tietysti, että se omaa myös sisäistä kauneutta; huonoa kirjaa ei pelasta edes korea ulkokuori.
Kansien palvonnasta on monenlaisia seuraamuksia, epäekologisia ja -ekonomisiakin. Minun on vaikea luopua mieleisiin kansiin puetuista kirjoista, vaikka olisin aivan varma, etten lue niitä enää toiste. Olen myynyt kirjan pois ostaakseni saman kirjan houkuttelevammalla kannella. Luen kirjoja alkukielellä vain siksi, että suomennoksissa on rumat kannet. Kun tilaan kirjaa Amazonista, vertailen eri painosten kansikuvia, ja maksan ekstraa saadakseni sen version, joka tuottaa eniten esteettistä mielihyvää. Jos ja kun haluan lukea rumia kirjoja, lainaan ne mieluummin kirjastosta.
Viime vuosina olen työn puolesta nähnyt satoja, ellen tuhansia kirjojen kansia. Kansilla on valtaa: usein ihmiset antavat niiden perusteella kirjalle mahdollisuuden tai hylkäävät sen heti kättelyssä. Herkempi kirjakauppias tuntee säälin sekaista surua nähdessään asiakkaan kanniskelevan kirjaa ympäri myymälää, mutta päästävän sen lopulta käsistään takaisin kohtalotovereidensa joukkoon, koska se ei sittenkään ollut riittävän attraktiivinen. Silloin liikemisvaistonsa hukannut kirjakauppias ei voi kuin toivoa, että asiakas päättikin lainata kirjan kirjastosta, ja jatkaa kirjaorpojensa loputonta järjestelemistä taatakseen edes osalle pääsyn hyvään kotiin. Usein siihen kyllä vaaditaan räikeän oransseja hintalappuja.
Mielestäni suomalaiset kustantajat pilaavat monien kirjojen mahdollisuudet rumilla kansilla, tai ainakin vaikeuttavat niiden elinkaarta. Myös Saksassa suunnitellaan tylsiä kansia. Ruotsissa ollaan jo selvästi oikeilla jäljillä, ja Ranskassa vallitsevan minimalistisen suuntauksen rinnalla kukoistaa toinen, värikkäämpi. Parhaat kirjankannet ovat kuitenkin englanninkielisessä maailmassa. Pyörähdys Akateemisen kirjakaupan englanninkielisten pokkareiden osastolla saa bibliofiilin sydämen pamppailemaan, samoin löytöretkeily Amazonin viidakossa.
Milloin Suomessa ymmärretään, että ulkonäöllä on väliä? Hus kaikki kustantamojen kansivastaavat opintomatkoille ulkomaisiin kirjakauppoihin tai nettiin. Tylsien valokuvakansien tilalle taitavien kuvittajien piirtämiä kansia. Fontit uusiksi. Lisää väriä!
Makuasioistahan saa kiistellä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiva, virkistävä näkökulma kirjan kansiin liittyen:) Tuo on niin totta, että pelkistä kansista voi olla iloa useampaankin kertaan kirjaa lukiessa. Joissakin hyvissä kirjoissa on niin kaunis ja puhutteleva kansi, että välillä huomaa vain tuijottavansa kantta lukemisen sijaan ;)
VastaaPoistaVähän samaa olen huomannut, että ulkomailla kirjojen kannet ovat useammin sellaisia mieleisä. Joskus kun lukee jonkun käännöksen ja sitten näkee kirjan alkuperäiskielisen version kannen, voi vain ihmetellä, että miten suomalainen kustantamo on onnistunut tekemään ihan päinvastaisen, jopa oudon kannen.
Enemmän vaan puhetta kansista, niin kustantamoissakin kuullaan jupinamme ;)
Kun Susakin on kommentoinut tätä yli vuoden vanhaa postausta, niin rohkenen minäkin :). Olen niin samaa mieltä kansista; sisältö on tärkein, mutta... En muuten juuri ostele sisustusesineitä, mutta kauniit kirjat ovat kaiken muun ohella myös sisustuselementtejä. Lapsena petyin kerran kovasti, kun lahjakirja olikin eri painosta kuin mistä tykkäsin - nykyään taidan tosin tykätä enemmän siitä kansikuvasta, jonka sain, niin se maku muuttuu...
VastaaPoista