"Kauhua, kauhua, lisää kauhua!"

Lapsena luettujen tai katseltujen kuvakirjojen mieleen painama muistijälki voi olla uskomattoman voimakas. Yksi oman varhaislapsuuteni vaikuttavimmista kirjoista oli Gyo Fujikawan Sleepy Time (1975), joka on ilmeisesti käännetty suomeksi vuonna 1978 nimellä Nukkumatti kutsuu. Oletan, että meillä luettiin tuota suomennosta. Teksti ei kuitenkaan ollut pääosassa, vaan ne kuvat.

En muistaisi kirjan tekijän tai itse kirjankaan nimeä, jos en olisi sattumalta törmännyt siihen verkkokauppa Etsyssä. Kansikuvan näkeminen aiheutti minussa pienoisen tunnekuohun, ja siirryin välittömästi ajassa 31 vuotta taaksepäin. Nukkumatti kutsuu oli se kirja, jonka lukemisen jälkeen vaadin uusintaa ja huudahdin ihastuneena: "Kauhuu, kauhuu, lisää kauhuu!". Kirjassa oli siis jotakin ihanan pelottavaa. Muistan myös lumoavan kuvan, jossa laiskiainen riippuu ylösalaisin oksaltaan; kirjassa nimittäin esitellään ihmisten ja eläinten erilaisia nukkumatyylejä.

Etsyn löydökseni innoittamana perehdyin kirjan kirjoittaneen ja kuvittaneen Gyo Fujikawan tarinaan, joka onkin mielenkiintoinen. Gyo (1908-1998) syntyi Kaliforniassa japanilaisille vanhemmille ja nimettiin hänen isänsä ihaileman kiinalaisen keisarin mukaan. Amerikanjapanilaiselle tytölle annettiin siis kiinalaisen miehen nimi. 19-vuotiaana Gyo meni kihloihin, mutta suhde kariutui muutaman vuoden kuluttua. Kuten niin monet lastenkirjailijat, Gyo Fujikawakin pysyi naimattomana ja lapsettomana koko ikänsä.

Fujikawa opiskeli kuvataiteita Los Angelesissa ja vietti vuoden myös Japanissa 1930-luvun alussa. Hän työskenteli Walt Disneylle, kunnes muutti vuonna 1941 New Yorkiin. Kun Japani samana vuonna hyökkäsi Pearl Harboriin, Gyon vanhemmat joutuivat yli sadan tuhannen muun Yhdysvalloissa asuvan japanilaisen tavoin "uudelleensijoitetuiksi" leirille Arkansasiin. Sota-ajan hysteria sai amerikkalaiset vieroksumaan japanilaisia naapureitaan, ja myös USA:n hallitus kuvitteli länsirannikolla asuvien japanilaisten muodostavan uhkan valtion turvallisuudelle.

New Yorkissa Gyo työskenteli mainostoimistoille, kunnes jättäytyi vuonna 1951 freelanceriksi ja alkoi kuvittaa lastenkirjoja. Kaiken kaikkiaan Fujikawa kuvitti yli 50 lastenkirjaa, joista 45 hän myös kirjoitti. Kirjoja on käännetty 17 kielelle ja julkaistu 22 maassa. Lisäksi Fujikawa suunnitteli postimerkkejä sekä elintarvikepakkauksia, joista lisää täällä.

Gyo Fujikawa oli ensimmäinen valtavirran lastenkirjailija ja kuvittaja, jonka piirroksissa esiintyi erilaisia etnisiä taustoja edustavia ihmisiä. Fujikawan monikulttuurisessa piirrosmaailmassa kaikki lapset leikkivät keskenään, ihonväriin katsomatta. Kirjailija oli siis edellä aikaansa.

Fujikawa on myös itse huomauttanut, että hänen lastenkirjoissaan esiintyy vain harvoin aikuisia. Ehkä juuri aikuisten puuttuminen selittää sen, miksi yöllinen Nukkumatti kutsuu oli niin kiehtova ja jännittävä.

En tiedä, miten uudet sukupolvet ovat Fujikawan maailman löytäneet. Siitä päätellen huonosti, että Helsingin kaupunginkirjastosta lempikirjaani löytyy vain yksi kappale, ja sekin on Pasilan kirjavaraston kätköissä. Uutta painosta ei siis ole otettu. Sääli.

Gyo Fujikawan nekrologi The New York Timesissa 7.12.1998

Kuka kääntäisi Seilorin ja Pekan?

Jockum Nordström (s. 1963) on ruotsalainen kuvataiteilija, jonka töitä on mm. New Yorkin MoMan kokoelmissa. Nordströmin mainioita Sailor och Pekka -lastenkirjoja ei ole suomennettu, mutta ruotsia taitamattomien onneksi tarinoiden pääosassa ovat kuvat.

Sailor och Pekka kertoo entisestä merimiehestä Sailorista ja hänen koirastaan Pekasta, jotka asuvat jossakin Havannaa muistuttavassa, kuvitteellisessa kaupungissa. Sailor hoitaa kotia Pekan pelatessa pasianssia tai katsellessa televisiota. Välillä parivaljakko lähtee kaupungille hoitamaan asioita, ja trilogian ensimmäisen kirjan nimi onkin Sailor och Pekka gör ärenden på stan. He käyvät pelaamassa biljardia, ottamassa Sailorille uuden tatuoinnin ja kirkossa kuuntelemassa ystävänsä rouva Jacksonin gospelkuoroa. Joutuvatpa he kerran keskelle puukkotappeluakin kesken pyttipannun syömisen. Onneksi rouva Jacksonin apu on aina lähellä, silloinkin kun merimiehemme sairastuu vakavaan keuhkokuumeeseen kirjassa Sailor blir sjuk.

Sarjakuvamaisesti etenevät tarinat ovat yksinkertaisuudessaan nerokkaita. Vaikka ne noudattavat lastenkirjojen rakennetta, ne puhuttelevat aikuista lukijaa valloittavalla epäsovinnaisuudellaan ja inhimillisyydellään. Sailor och Pekka tutustuttaa myös Jockum Nordströmin omintakeiseen piirrostyyliin, jota Suomessa ei tietääkseni ole vielä päässyt näkemään näyttelyissä. Täällä tunnetumpi lienee Nordströmin puoliso, Taidehallissa syksyllä 2007 esittäytynyt Karin Mamma Andersson.

Kääntäisipä joku Sailor och Pekka -kirjat suomeksi! Japaniksikin ne on jo käännetty; japanilaiset tunnetusti ymmärtävät hyvän päälle. Ehkä käännän trilogian itse. Täytyisi vain löytää kustantaja, joka innostuisi lastenkirjan ja taidekirjan väliin putoavasta kummajaisesta. Ruotsinkielisenä kolme kirjaa sisältävän yhteisniteen Sailor och Pekka voi ostaa ainakin täältä.